Varsinais-Suomen bändiyhdistys rytiistaisin 13. lokakuuta 2009 lähtien noin kerran kuussa
25. heinäkuuta 2009
Vasb ry järjestää lauantaina 25. heinäkuuta uudenlaisen kesäisen musiikkitapahtuman Uittamon paviljongilla. Iltapäivästä iltaan ulottuva Ilmiö on ihmisen kokoinen ja rento vaihtoehto kesän suurille festivaaleille.
6. helmikuuta 2008 – 7. toukokuuta 2008
9. syyskuuta 2007
Ohjelmassa on puheita ja esityksiä Barkerilla sekä pihakirpputoreja (jopa 30) ympäri Raunistulaa. Tapahtuma alkaa klo 12 ja kello 15 aikaan alkaa yhdessä Varsinais-Suomen bändiyhdistyksen kanssa järjestetty iltaohjelma. Esiintymispaikkana on joko Laituri 5 Barker teatterin takana tai huonommalla säällä Barker-teatteri.
[pro]Raunistula -liike on Barkerin tehdasalueen kerrostalokaavoitusta vastutamaan syntynyt kansalaisliike. Liike on koonnut saman pöydän ääreen niin Raunistulan asukkaita kuin Barkerin alueen kulttuuri- ja muita toimijoita. Kaavoitusta vastustetaan sekä Raunistulan puutaloidyllin säilyttämisen vuoksi että Barker-alueen toiminnan turvaamisen vuoksi.
Kaavoitetut n. 1000 kerrostaloasuntoa muuttaisivat Raunistulan luonteen täysin. Liikenteen kasvu olisi suurimpia ongemia. Raunistula on nykyisellään niitä harvoja alueita, missä pienet lapset voivat liikkua edes suhteellisen turvallisesti. Virusmäentietä ei yksinkertaisesti vedä tuollaista liikenteen lisääntymistä.
Toteutuessaan Barkerin kaava uhkaisi myös alueen nykyisiä toimijoita. Tilojen vuokrat kasvaisivat pian summiin, mihin nykyisillä vuokralaisilla ei ole varaa. Parhaillaan Barkerin alueelta löytyy muun muassa bändien treenikämppiä, kuvataiteilijoiden tiloja, teatteri, tanssi- ja musiikkistudiot, pelastusarmeijan keskusvarasto, pienyrityksiä ja urheilutiloja. Tulevaisuudessa todennäköisemmät vuokralaiset olisivat kiinteistövälittäjiä ja muita toimistoja.
25. heinäkuuta 2007
VASB ry järjesti Raunistulan vanhan siilon alueella "Raunistula palaa" -tapahtuman, jossa oli esiintyjinä Dasputnik, Lost Paragraph sekä Outa-projekt.
1. joulukuuta 2003 – 25. huhtikuuta 2007
24. toukokuuta 2006
Funk – tuo rytmimusiikin David Hasselhoff – täyttää Dynamon kaksi kerrosta kolmen bändin ja neljän DJ:n voimin.
Livenä yleisöä liikuttavat pääkaupunkiseudulla kovassa kurssissa oleva kahdeksanhenkinen Elemental, discompaa funk-soundia edustava joensuulainen Stu, sekä turkulainen tiukkaakin tiukempi Lovehammers. DJ -puolelta edustettuina ovat Mr. Burns, Tabas ja Vilu & Näläkä.
Olutta ja siideriä myydään iloiseen kahden euron hintaan koko funk-mässäilyn ajan!
Liput 4 €
21.–22. huhtikuuta 2006
Varsinais-Suomen Bändiyhdistys ry järjesti huhtikuussa kaksipäiväisen musiikkitapahtuman, joka tarjoasi korkeatasoista live-musiikkia hyvän musiikin ystäville.